Ruodin tässä nyt vähän yhden ystävän elämää, jotka mun tutut lukijat saattaa tekstistä tunnistaa, mutta ei tarvitse lähteä huutelemaan.

Tämä ystävä eilen soitti ja pamahti tänne puolenyön jälkeen. Oli allapäin ja tarkemmin kun katsoin, niin oli kyynel silmässä silmä mustana ja huuli halki. Oli taas ystävän "tuttava" alkoholin vaikutuksen alaisena ollut ystävää kotioven takana odottamassa. Ei ollut meinannut häntä päästää pois kotoaan. Ystävä siis nappasi koirat ja juoksi karkuun. Poliisille kuulemma turha soittaa, on soittanut muutaman kerran ja poliisisedät ovat ystävällisesti tulleet viemään tämän tuttavan kotiin selviämään. Seuraavana päivänä tämä tuttava ei ole tehnyt mitään väärää, vaan kaiken on aiheuttanut tämä ystävä. Yritettiin saada tämä ystävä menemään lääkäriin ja sen jälkeen poliisiasemalle, mutta poliisin ystävää tekemien virkavirheiden takia ymmärrän, että ei paljon kiinnostanut nämä ehdotukset.

Tällä samalla ystävällä muutenkin aina niin hyvä säkä, että jos itsellä olisi, niin ei kauaa hengissä pysyisi. Tältä ystävältä meinasi lähteä työpaikka alta em. poliisin virkavirheen takia. Ajokortti olikin jo hyllyllä, vaikka mitään ei ollut tehnyt. Tämä ajokortti oli syynä siihen mahdolliseen työpaikan menetykseen, ystävä kun tarvitsee työssään autoa.

Tämän ystävän autoilusta:

  • Yhden auton päälle peruutti parkkipaikalla kuorma-auto
  • toisen auton päälle peruutti kännisen kuskin ajama henkilöauto, lisävalot vaan meni rikki, mutta ystävä jäi ihan äimäksi, kun tämän auton kuski tyrkkäsi käteen korvaukseksi 8 vanhaa markkaa... eipä ihan korvannut noita valoja.
  • Yhden auton kylkeen peruutti auto kaupan parkkipaikalla ja syytti ystävää tästä, koska ystävä oli (lainvastaisesti) invaparkissa.
  • muutama viikko sitten ystävän auton kylkeen ajoi nainen parkki hallissa. ystävä oli peruuttamassa ruudusta pois, ja tämä nainen ajoi suoraan kylkeen. Tämän naisen takana tuleva kuski sanoi, ettei nainen ollut edes jarruttanut, painoi vaan päälle.
  • tämän ystävän autosta on myös kadonnut peilit ja toisesta bensat.

Tästä listasta varmasti puuttuu joku ihana sattumus, tämä ystävä saa huonolla onnellaan minut aina pyörittelemään silmiäni, kellään ei voi olla huono onni. Koskaan tämä ystävä ei ole muita kolaroinut, muut vaan häntä. ja aina yksiselitteisesti ollut muiden vika. (paitsi parkkihallissa saa ajaa ruudusta peruuttavan päälle ilman syyllisyyttä).

Tässä tämä. Nyt tämä lähtee katsomaan, että vieläkö neiti haluaa nukkua ulkona. Ei ainakaan vielä ole parkaissut.