Elikkä on jo pitkään ollut tarkoitus kirjoittaa ylös mitä tuossa Jessin synnytyksessä oikeastaan kävi, mutta on siinä tovi vierähtänyt, muutaman illan tuota kirjoitin vanhanaikaisesti kynällä paperille, ja nyt on siinä vaiheessa, että laitan sen ihan näppäimistöllä näppäillen tähän ruudulle :)

3.12.2007

Olin normaalisti töissä, pystytettiin uutta myymälää. En nostellut mitään raskasta, lähinnä toimin työnjohtajana, suunnittelin ja käskytin. Paikalla oli tuotepäällikkö ja assari, kyselivät, että koska syntyy; Vasta 2 kk  päästä. Tässä vaiheessa ei tulevasta synnytyksestä ollut mitään tietoa, aamulla kävin neuvolassa ja sielläkin oli kaikki hyvin. Illalla Make(appiukko) kysyi, että voisko vauva jo syntyä.

4.12.2007

Heräsin aamulla klo 6 supistukseen ja menin pissalle. menin vielä takaisin sänkyyn ja onnistuin nukahtamaan. Ennen seitsemää heräsin ja kuulin, että J:kin oli herännyt ja keittänyt kahvia, jota ei normaalisti tee työaamuna. Nousin ylös, otin kupillisen kahvia ja menin tupakalle. Istuin parvekkeella ja avasin oven; Mä en halua, että sä meet töihin, mua supistaa. -Pakko mennä, en mä voi olla töistä pois. Soita lääkäriin. En kuitenkaan soittanut, odottelin ja mietin, supisti n 7 min välein. J soitti vähän ennen klo 8, että  soitinko lääkäriin. En soittanut, mutta voin soittaa nyt. Siellä kyselivät viikot ja muut, ilmoitin ne, niin sanoivat, että niin vähän, että tule käymään.

Soitin anopille ja appiukolle kotiin. Anoppi vastasi, kysyin josko Make voisi viedä Jorvissa käymään. Makella kuulemma oli jo siinä vaiheessa kengät jalassa. Make tuli, mä nappasin manun autoon ja lähettiin ajamaan jorviin, kännykästä katselin supistusten väliä, oli ~5 min, mutta niin kivuliaita, että puhekyky meni aina hetkeksi. Saavuttiin jorville ja yritin Makelle sanoa, että soitan, kun oon valmis, mutta saattoi sisään ja odotti kunnes pääsin odotusaulasta sisään. Vieläkin vannotin, että ei se vielä synny, kun niin kovasti potkii. Siihen totesi vain, että hakee ponnistuspohjaa.

Ottivat mut synnytyssaliin ja laittoivat supistuskäyrän vatsan ympärille. Siinä sitten makasin ja he aina välillä kysyivät, että supistaako, mikä tuntui minusta aivan naurettavalta. En 1. supistuksen jälkeen enää kuullut, kun se käyrä kirjoitti, joten he varmaan olivat sen asettaneet väärin. Jossain vaiheessa siinä ovella lävi joku tuiskimassa, että tarvitsisivat huoneen käyttöön. Käskivät pissalle ja tekivät sisätutkimuksen. Molemmat hoitaja ja lääkäri katsoivat, että kun täällä on tälläinen niinkuin kysta, vähän niinkuin pahvinpalanen, Näyttää siltä, että sen saisi napattua irti. Että he käyvät nyt hakemassa kokeneemman lääkärin katsomaan. Lääkäri tuli huoneeseen ja he selittivät tilanteen, niin tämä vaan totesi, että ei koskaan saa käydä mitään nyppimään. Lääkäri sitten katsoi ja totesi: Tää on 9 cm auki, tää syntyy nyt.

Siinä vaiheessa oli niiden naisten ilmeet näkemisen arvoisia, huoneessa alkoi kamala kuhina ja mä aloin itkeä, että miehelle pitää ilmoittaa. Mulle ilmoitettiin, että mut siirretään naistenklinikalle ja hoitaja lähti soittamaan Jlle. J oli kävellyt hallista ylös ja todennut pomolleen, joka ei edes tiennyt mun olevan raskaana, että Henna synnyttää nyt. Samalla mulle laitettiin supistuksia estävä tippa ja tökättiin selkään vauvan keuhkoja vahvistava ruiske. Sain myös jonkun puudutteen alaselkään, kun sitä pyysin. Mun luona oli kokoajan opiskelijatyttö, joka silitti päätä ja hartioita ja puhui rauhoittavia.

Sitten tuli naistenklinikalta tieto, ettei mua saakkaan siirtää, etten vaan synnytä ambulanssiin. Sain soittaa Omalla puhelimella J_lle, että kääntyy takaisin jorviin. J pyys mua soittamaan hierojalle, että ei pääse sinne illalla menemään, työtä käskettyä tein, tosin laitoin viestin, jossa sanoin selittäväni myöhemmin. Joni oli käskystä huolimatta kuitenkin ajanut munkkiniemeen juomaan kahvit setänsä ja Maken kanssa. Yhtäkkiä ambulanssimiehet tuli huoneeseen ja mulle selvisi, että mut siirretään kuitenkin, taas hoitaja soitti J:lle, että missä kuppaat, oli jo etsimässä parkkipaikkaa, hoitaja oli käskenyt sen jättää auton jonnekin ja tulla nopeasti, että ehtii ambulanssin kyytiin.

Mua lähdettiin kärräämään ambulanssiin ja J ehti juuri paikalle, kun mua lastattiin sisälle. J laitettiin istumaan eteen. Mun kanssa taakse tuli istumaan hoitaja jorvista ja toinen ambulanssimies, tämä kertoi kokoajan, että missä mennään ja kuinka paljon on vielä matkaa jäljellä, se oli rauhoittavaa, vaikka tunsin reitin ennalta. Hoitaja aina huomasi, kun minua supisti, kun laitoin silmät kiinni ja tenttasi, että onko paineen tunnetta, en myöntänyt vaikka olikin, kun ei se tunne vielä ollut sitä luokkaa, että nyt tulee.

Päästiin sairaalan pihaan, niin sanoin, että nyt taitaa syntyä. Tuli ensimmäistä kertaa sellainen tulle, että pitäisi päästä ponnistamaan. Multa otettiin estävä tippa pois ja mut siirrettiin synnytyssaliin, niin pääsin heti ponnistamaan. Ensimmäisellä ponnistuksella klo 12.16 tuli lapsivedet ja toisella ponnistuksella klo 12.17 tuli lentäen vauva. Sain vauvan rinnalle ja se alkoi itkemään, siinä vaiheessa ei omatkaan kyyneleet olleet kaukana, olin niin helpottunut. Hoitaja kysyi J:ltä, että tahtooko isä leikata napanuoran, siihen J sanoi, että: ei isä leikkaa, isä keräilee itseään. mulle laitettiin 3 tikkiä. Vauva vietiin pois ja mä menin suihkuun. J lähti hoitajien kanssa viemään pikkuistalastenklinikalle. Mä lepäsin sen aikaa. Kun J tuli takaisin saatiin kahvia ja leipää. Sitten pyysin lupaa päästä käymään ulkona ennen kuin mut viedään osastolle.

Ulkona soittelin puheluita, ilmoitin isille, joka ei ollut uskoa korviaan, en muista soitinko äidille. Soitin työkaverille, joka oli ollut maanantaina pois töistä vatsatautisen lapsen takia. Kysyin häneltä, että oletko ollut töissä. tämä alkoi selittämään kuinka lapset on oksentaneet ja niin edelleen ja kuinka hänellä itselläänkin on vatsa ollut kuralla. Tämä räpätäti selitti vaikka kuinka kauan ennen kuin sain itse kerrottua uutisen.

Kun olin soitellut, menimme takaisin siään ja meidät vietiin osastolle. Pääsin lapsettomaan huoneeseen. JOuduttiin hetki odottamaan, ennen kuin päästiin huoneeseen kun sänky ei ollut valmis. Mut käskettiin istumaan, mikä ärsytti, kun ei ollut yhtään huono olo. Sitten J:n kanssa jouduttiin odottamaan, että oli ruoka, että päästiin katsomaan vauvaa. Mentiin huoltokäytävän kautta, J työns mua pyörätuolissa, kun hoitajat käski. Kun päästiin vauvan luo, se raotti silmiään. Hoitaja sanoi, että se oli 1. kerta ja että kyllä vauva äitinsä tuntee. Oltiin siinä hetki ja lähdettiin takaisin osastolle. make tuli hakemaan J:n ja toi mulle suklaata.

Mä haahuilin koko illan ympäri osastoa ja en oikein osannut rauhoittua. Äiti ja sisko kävi mua illalla siellä moikkaamassa. Illalla katselin telkkaria yksin aulassa laittoman pitkään ja lähetin kaikille tutuille uutisesta tekstiviestin. Yöllä nukuin vain pieniä pätkiä kerrallaa, kun kaikki huonekaverit kuorsasi. Aamulla kuuden aikaan ennen töitänsä J toi mulle kassissa joitain vaatteita ja muuta. iitä melkein olinkin hereillä ja odotin vain, että päsisi aamupalalle. Kävin syömässä ja painuin taas ulos. Sieltä tullessa soitin yhden puhelun ja sen lopetettuani puhelin soi niin monta kertaa, että ainakin tunnin jouduin olemaan putkeen puhelimessa.

Kun pääsin takaisin osastolle, etsin käsiini hoitajan ja kävin pyytämässä luvan päästä kotiin. Tämä tutki minut ja lääkärin kanssa juteltuaan päästi minut kotiin.

 

Siinä se oikeestaan oli, mietityttää jälkeenpäin vaan, että jos ne olisi ajoissa tajunnut, että synnytys on käynnitynyt, niin olisiko sen jollain voinut estää. Ja kuin on mahdollista, että koulutetut ihmiset ei tajua, että on synnytys päällä? Jos vielä tulee lapsia lisää, niin haluan ehdottomasti päästä käymään tuon synnytyksen uudelleen läpi ihan asiantuntijoiden kanssa.