Raskaus:<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

 

 

Raskausaikana kaikki meni hyvin. Kun olin tehnyt positiivisen raskaustestin soitin neuvolaan ja kyselin mahdollisuutta alkuraskauden ultraan, koska minulla oli ollut jo yksi keskenmeno, ja se nosti pelkoa pintaan. Neuvolan täti kuitenkin rauhoitteli mieltäni ja sanoi, että kyllä kaikki menee hyvin. Varasin kuitenkin ajan alkuraskauden ultraan ja peruin sen muutaman päivän myöhemmin, koska se oli turhan kallista.

 

 

Viikolla 12 kävimme sitten Jorvin ultrassa ja näimme, että kaikki oli kunnossa. Vauva liikkui hyvin ja Joni katsoi kauhuissaan, että jos vauva liikkuu isompanakin noin paljon, niin sehän tulee vatsasta läpi.

 

 

Viikolla 19 kävimme Jorvin rakenne-ultrassa, jossa katsottiin, että kaikki on kunnossa. missään ei ollut mitään epätavallista, mutta kun kysyimme vauvan sukupuolta, niin se ei näkynyt, koska vauva ei ollut otollisessa asennossa. Lasketuksi ajaksi määritettiin 6.9.2006.

 

 

Viikolla 20 kävimme 3d/4d ultrassa lääkäriasema Femedassa. Siellä lääkäri Bruno Cacciatore totesi vauvan olevan tyttö. Olimme hiukan pettyneitä, koska olimme molemmat toivoneet poikaa. Minä ajattelin, että jos syntyy tyttö, niin siitä tulee kieroutunut persoona, koska itse en ole niin kovin naisellinen. Joni taas ilmeisesti ajatteli, että pojan kanssa on mukavampi harrastella. Lisäksi Mikko lupasi rakentaa kromatun mikroauton, jos sieltä tulee poika. Kuitenkin kun kerroimme, että tyttö tulee, niin lupasi joka tapauksessa rakentaa sen.

 

 

Noin viikolla 24 jouduin käymään Jorvissa, koska pissan seassa oli verta ja kohdunkaula oli pikkaisen pehmennyt. Sain muutaman päivän sairaslomaa.

 

 

Aamupahoinvointia oli ihan alussa, mutta se katosi noin viikolla 12. Aamukahvi ei myöskään maistunut, pystyin kuitenkin juomaan kahvin töissä, kun olin herännyt noin tuntia aikaisemmin ja syönyt kevyen aamiaisen. Yleensä söin aamupalaksi rahkan tai jogurtin, kun aamulla ei tehnyt mieli syödä mitään kiinteää ja kaiken mitä söin piti olla raikasta.

 

 

 

 

Synnytys:

 

 

 

Oltiin Jonin kanssa maanantaina 4.9.2006 Vihdissä Jonin vanhempien luona (Piia ja Make) viettämässä aikaa. Illalla noin kello 20.30 tunsin ensimmäisen supistuksen, jonka voimakkuus oli kuukautiskivun luokkaa. Tällöin Joni nukkui päiväunia. Seurailin noin puoli tuntia supistusten väliä, ja totesin, että väli oli noin 10 minuuttia. Ajattelin, että ne varmaan menevät ohi niin kuin on tapana. En osannut ajatella, että synnytys voisi olla käynnistynyt/käynnistymässä, koska en ollut koskaan kuullut, että ensimmäisistä supistuksista olisi lapsi syntynyt. Puolen tunnin jälkeen tuntui, että supistukset loppuivat, kunnes ne taas alkoivat noin kello 22.00. Nyt väli oli enää noin 5 minuuttia. Kivuliaita ne eivät kuitenkaan vielä olleet. Kun supistuksia oli tullut noin puoli tuntia, niin sanoin Jonille, että supistaa, mutta ei vielä mitään hätää. Kello 23 jälkeen me lähdettiin kotiin, koko automatkan supisteli ja kirjasin aikoja ylös. Naureskelin Jonille, että nyt varmaan olisi hyvä mennä kotiin pakkaamaan se sairaalakassi, jota en sitä ennen ollut saanut aikaiseksi pakattua. Naureskelin myös, että ei tässä nyt voi lähteä synnyttämään, kun Jonnalle tulee huomenna pesukonekorjaaja ja mun pitää olla siellä vahtimassa.

 

 

 

Kotiin tulimme noin kello 24, jolloin soitin Jorviin kätilölle ja selitin, että supistuksia tulee noin viiden minuutin välein, mutta ne eivät ole kovin kivuliaita, kerroin että ne alkoivat kello 20.30, jolloin väli oli tuon 10 minuuttia.  Kätilö oli sitä meiltä, että vielä ei kannata mihinkään lähteä, koska pystyn vielä olemaan kotona ja mitä kauemmin pystyn kotona olemaan, niin sitä vähemmän tarvitsee sairaalassa keikkua. Kysyi vielä, että oliko lapsivettä tullut, johon vastasin, että oli sieltä jotain tullut, mutta ei mitään suurta määrää. Kätilö neuvoi tulemaan sairaalaan, jos supistukset tulevat niin kivuliaiksi, että kotona on vaikea olla. Sanoi, että voin soittaa uudelleen, jos siltä tuntuu.

 

 

 

 

Koska sairaalakassi oli pakkaamatta, niin kaivoin esille vauvalehden, jossa oli lista, jossa neuvottiin mitä kannattaa sairaalaan mukaan ottaa ja pakkasin kassin valmiiksi. Sitten menin kuumaan suihkuun, jossa pesin hiukset ja muutenkin nautiskelin olostani. Suihkun jälkeen puin päälle ja istuin sohvalle katsomaan telkkaria. Mainitsin Jonille, että kun tämä ohjelma loppuu niin lähdetään Jorviin. Supistuksen olivat koventuneet niin, että ei enää tuntunut kivalta. Sairaalakassi jätettiin vielä kotiin, koska Joni oli sitä mieltä, että kotiin ne meidät kumminkin lähettää.

 

 

Sairaalalle päästyämme Joni jätti minut ovelle odottamaan, kun vei itse auton parkkipaikalle. Siinä istun maassa, kun ei tuntunut hyvältä seistä ja odotin, että Joni tulee.

 

Ensimmäisenä sisään päästyämme menin ilmoittautumaan, että varmaan pitäisi synnyttämään tulla. Hoitaja vastaanotossa kyseli samat kysymykset, kuin kätilö aiemmin puhelimessa ja neuvoi odotusaulaan odottamaan. En joutunut odottamaan varmaan 10 minuuttia kauempaa, mutta siinä ajassa kerkesin vaihtamaan asentoa useampia kertoja. Supistuksen tullessa en löytänyt kunnollista istuma asentoa, niinpä kävelin tuskastellen ympäri odotusaulaa. Hermot meinasi mennä Joniin, kun se katsoi minua, kuin halpaa makkaraa, kun siinä tuskailin.

 

 

 

Kätilön vastaanotettua siirryimme jonkinlaiseen valvontahuoneeseen. Puin päälleni sairaala-kaavun. Vatsani ympärille laitettiin sellainen laite, joka seurasi vauvan sydänääniä ja minun supistuksiani. Samalla kätilö kyseli useita kysymyksiä, joista en enää tässä vaiheessa muista mitään. Muistan kuinka ärsyttävää oli kun kysymyksiä kysyttiin ja yritin kesken supistuksen niihin vastata, vaikka ei tehnyt yhtään mieli puhua. Jossain vaiheessa kätilön kysellessä sanoin, että haluan jotain kipuun, johon sain jonkun vastauksen, jota en enää muista. Joni silitteli päätäni aina supistuksen tullessa ja minä puristin Jonin kättä. Seurasimme molemmat monitoria, jossa näkyi vauvan syke. Lisäksi minä seurasin lukemaa, joka ilmaisi ilmeisesti supistuksen voimakkuuden. Korkeimmillaan lukema minun kohdallani osoitti 92 ja silloin oli kipu melkein mahdoton kestää. Luvun laskiessa alle 40 oli jo kohtalainen olla ja kun luku oli alle 10, en enää tuntenutkaan supistusta. Kun kätilö oli kysellyt tarpeelliset kysymykset, niin hän jätti meidät keskenämme ja sanoi palaavansa hetken päästä.

 

 

 

Kun olimme keskenämme huoneessa, niin vauvan sydänäänet katosivat ja kätilö palasi takaisin huoneeseen. Hän kutsui paikalle toisen lääkärin tai hoitajan ja yhdessä he käskivät minun kääntyä polvilleni. Vauvan sydänäänet palasivat takaisin. Kun sydänäänet saatiin takaisin, niin siirryimme nopeasti synnytyssaliin, jossa kätilö puhkaisi kalvon, jonka sisällä lapsivesi oli ja laittoi vauvan päähän anturin, jolla pystyttiin paremmin seuraamaan vauvan sydänääniä. Samalla he ottivat vauvan päästä pienen verinäytteen, josta piti selvitä pikaisesti ilmeisesti vauvan saaman hapen määrä.

 

 

 

Tässä vaiheessa oli Jonin ensimmäisen tupakkatauon paikka, johon hän kauniisti pyysi luvan ja samalla sanoi hakevansa kännykkänsä ja ilmoittavansa vanhemmilleen, että

sairaalassa ollaan. Käskin ilmoittaa myös omalle äidilleni.

 

 

Kun Joni tuli takaisin, niin sanoi kaikilta tsemppiä ja sanoi soittaneensa myös isälleni. Hän oli luullut, että tulee aikainen töihin lähtö, kun ei ollut ymmärtänyt, miksi kello soi keskellä yötä.

 

 

Kun ponnistusvaihe alkoi, niin huusin kätilölle jotain niin fiksua kuin, että nyt tulee paska. Tuli sellainen, tunne, että olisi ollut pöntöllä ja olisi kova kakka tulossa. Kätilö totesi tähän, että antaa tulla vaan, heitetään roskiin. niinpä sitten ponnistin ensimmäisen kerran ja siinä vaiheessa tajusin, että eipä se ollutkaan kakkahätä joka tunteen aiheutti, vaan se, että vauva oli jo tulossa. Ensimmäisen kerran kun pääsin kunnolla ponnistamaan, syntyi vauvan pää. Tässä vaiheessa Joni totesi, että luulisi Hennan synnyttäneen ennenkin. Vauvan pään tullessa ulos tunsin, kun kätilö leikkasi välilihan, mutta ei se oikeastaan sattunut. Vauvan pään ollessa ulkona katoin jalkojeni väliin ja näin tietenkin vaan pään, ja aloin uikuttaa, että ottakaa se pois. Siihen en saanut keneltäkään mitään kommentteja.

Muutaman kerran siinä ponnistin ja sitten vauva oli ulkona.

 

 

 

Synnytyksen jälkeen

 

 

 

Kätilö imi vauvan nenän ja kurkun jollain putkella puhtaaksi ja muistaakseni tämän jälkeen vei vauvan pois huoneesta, kun se hengitti huonosti. Jälkeenpäin kuulin, että vauvalle oli annettu ”tekohengitystä”. Kun vauva tuli takaisin huoneeseen, niin lääkäri pesi, tarkasti ja puki vauvan. Tarkastuksessa lääkäri huomasi vauvan päässä pienen vekin, ja totesi sen tulleen näytettä ottaessa ja ihmetteli, ettei se ollut tyrehtynyt. Myös vauvan lämpö oli hieman alhainen; 35,5 astetta. Tyttövauva painoi syntyessään 3010 g ja pituutta oli 48 cm. Syntymäajaksi tuli 02:59 ja synnytyksen kestoksi siis noin 3 tuntia. 

 

 

Alilämmön takia tyttö laitettiin vaaleanpunaisten vaatteiden lisäksi untuvapeiton sisään, niinpä en sitä heti saanut rinnalle, vaan se annettiin Jonin syliin. Joni hieman arasteli tytön syliin ottoa, kun ei ollut koskaan ennen vauvaa sylissä pitänyt. Siinä sitten ihastelimme tyttöä, kun lääkäri paikkasi minut takaisin kasaan. Tytöllä oli syntyessään aivan Jonin huulet, sekä tumma tukka.

 

 

Kun minut oltiin saatu paikattua sain vauvan viereeni ja se asetettiin rinnalle. Vauvan siinä juodessa kätilö poistui huoneesta ja sanoi tulevansa takaisin noin puolen tunnin päästä.  Kun olimme yksin huoneessa tyttö lakkasi juomasta ja näytti käyvän nukkumaan.  Välillä tyttö rääkäisi ja taas makasi hiljaa. Hetken aikaa kun olimme siinä olleet aloin katselemaan, että tyttö näyttää oudon väriseltä, mutta Joni sanoi, että ihan normaalilta näyttää ja uskoin häntä. Ei mennyt 5 minuuttia kauempaa, kun kätilö tuli takaisin huoneeseen käveli vauvan luo ja vei sen pois huoneesta. Vauvan hengitys oli taas pysähtynyt.

 

 

Kätilön tullessa takaisin hän sanoi, että tyttö menee lastenosastolle, koska siellä he pystyvät paremmin hoitamaan. Sitten minä kävin suihkussa, jonka jälkeen sain syötäväkseni leipää ja jogurttia. Joni lähti kotiin nukkumaan, kun seuraavana aamuna hänellä oli lääkärintarkastus. Lupasi vielä ilmoittaa uunituoreille isovanhemmille tuoreimmat uutiset. Kello oli noin 6.00. Minä kävelin rauhassa osastolle nukkumaan.

 

 

1.Vuorokausi 4.9.2006

 

 

Osastolla sain kahden hengen huoneen, jossa ei ollut ketään muuta. Vitsailin, että mulla on oma yksiö. Kun olin vienyt repun huoneeseen käveltiin hoitajan kanssa katsomaan missä vessa ja suihku sijaitsevat. Hoitaja kysyi, että onko pissahätä ja neuvoi kuinka vessassa toimitaan. Haavaa piti suihkuttaa samalla kun pissataan ja jatkaa suihkuttamista siihen asti, kunnes verta ei enää tullut. En saanut pissattua vielä tuossa vaiheessa. Hoitaja antoi minulle 600 mg Buranan ja kaksi 400 mg Paratabsia haavakipuun. Sovimme, että tulee herättämään tunnin päästä, jotta pääsen kokeilemaan uudelleen vessaan.

 

 

Kello 7 aikaan lastenlääkäri kävi sanomassa, että tyttö lähtee lastenklinikalle ja voin soittaa sinne puolen päivän aikaan. Aamulla oli lääkärikierto ja hoitajien kokoukset, niin puolenpäivän aikaan jotain pitäisi olla selvinnyt. Kävin myös ensimmäistä kertaa vessassa tuohon aikaan. Jatkoin uniani ja kahdeksan maissa lastenlääkäri kävi uudelleen luonani sanomassa, että tyttö on nyt lastenklinikalla. Myös lastenosaston johtaja kävi luonani kertomassa saman asian ja tuomassa lastenklinikan esitteen jossa oli puhelinnumero, johon voisin soittaa. En muista kävikö lastenlääkäri tämän jälkeen uudelleen, mutta muistan, että hän kävi vuoteeni vieressä kahdesti. Jossain vaiheessa hän ihmetteli, että kuinka voin olla niin vahva, vaikka jo synnytyksessä lasta vietiin luotani pois ja nyt kokonaan toisessa kaupungissa. Totesin, että mitä tässä turhaa panikoimaan, että kaikki on varmasti hyvin ja selviää. Joko lastenlääkäri tai lastenosaston johtaja kertoi minulle, että tyttö vietiin lastenklinikalle, koska jouduttiin laittamaan hengityskoneeseen, eikä lastenosastolla ole resursseja hoitaa potilaita, jotka ovat hengityskoneessa.

 

 

 

Yhdeksän jälkeen minut kävi herättämässä joku osaston lääkäri ja kyseli vointia. Kysyi, että olenko käynyt syömässä. En tietenkään ollut, kun en tiennyt, että ruokaa oli tarjolla.  Kävelin hakemaan ruokani ja ihmettelin tarjottimen kanssa, että mihin kummaan täällä pitäisi mennä syömään, kun en nähnyt, kuin yhden pöydän. Pöydässä ei istunut kuin yksi nainen, joten kysyin, että voiko tähän istua. Nainen antoi luvan. Katselin hetken naisen vauvaa ja totesin, että meidän vauva lähti lastenklinikalle. Nainen tietenkin ihmetteli syytä ja kerroin, etten tiennyt syytä. Juteltiin siinä hetken aikaa ja sitten nainen lähti imettämään vauvaa. Minä palasin huoneeseeni. Lääkäri kävi taas kyselemässä. Kun puhuin lääkärin kanssa huoneen puhelin soi samaan aikaan ja ihmettelin, että minulleko tuo puhelu tulee. Lääkäri vastasi myöntävästi. Vastasin puhelimeen ja siellä oli äiti kyselemässä vointeja. Kerroin äitille mitä oli käynyt ja lupasin soittaa, kun tiedän enemmän.

 

 

 

Kun olin puhunut äidin kanssa kävelin kännykän ja tupakoiden kanssa ulos ja soitin Jonille. Joni oli juuri päässyt lääkärintarkastuksesta ja soittanut pomolleen ja sopinut, että tulee töihin vasta seuraavana päivänä. Kerroin Jonille, että vauva oli lähtenyt lastenklinikalle ja että saataisiin sinne mennä häntä katsomaan jossain vaiheessa ja että selvittäisin asiaa ja ilmoittaisin, kun tietäisin jotain tarkempaa. Lupasin ilmoittaa Piialle tilanteesta. Joni meni kotiin nukkumaan unettoman yön jälkeen. Soitin isille ja Piialle.

 

 

Isi sanoi, ettei ollut saanut nukuttua koko loppuyönä sen jälkeen kun Joni oli ilmoittanut, että olemme tulleet synnyttämään. Oli soittanut mummolle mökille jo heti kuuden jälkeen ja kertonut iloiset uutiset.

 

 

Puolen päivän aikaan sitten soitin lastenklinikalle, josta he sanoivat, että soita uudelleen kahden aikaan, että sitten on lääkäri osaisi sanoa jotain. Lääkäri kävi kyselemässä, että olinko jo soittanut ja kysellyt lastenklinikalta, kerroin, että joudun soittamaan uudelleen. Kävelin taas ulos, kun olin luvannut ilmoittaa äitille tilanteen kulusta ja kerroin, ettei edelleenkään mitään uutta tietoa. Äiti sanoi, että Joni oli yöllä soittanut ja kertonut, että Tyttö oli syntynyt ja todennut: Kaunis tyttö, ihan mun näkönen.

 

 

 

Kahden aikaan soitin sitten lastenklinikalle ja he sanoivat, että voisi tulla vauvaa katsomaan. Lääkäri kertoi, että tyttö on vakavasti sairas. En kerinnyt Jonille soittamaan, kun Joni jo soitti huoneen puhelimeen. Sovittiin, että selvitän, kuinka pääsen sairaalasta lähtemään katsomaan vauvaa ja missä lastenklinikka on. Hoitajat tarjosivat taksilippuja joilla oltaisiin saatu mennä sairaalaan, mutta me haluttiin mennä omalla autolla.

 

 

 

Kun päästiin lastenklinikalle, niin harhailtiin ympäri rakennusta ja etsittiin oikeaa osastoa. Osastolle päästyämme meidät neuvottiin pesemään kätemme ja pääsimme katsomaan vauvaa. Vauva oli aika lohduttoman näköinen, kun makasi vain vaipat päällänsä pöydällä johtojen peitossa.<?xml:namespace prefix = v ns = "urn:schemas-microsoft-com:vml" />

 

 

Hoitaja neuvoi meitä silittelemään vauvaa ja sanoi, että kosketus tuntuu siitä rauhoittavalta ja mukavalta. Sanoi vauvan olevan niin rauhallinen, koska oli niin paljon kokeita otettu päivän aikana. Pariin otteeseen vauva availi silmiään. Vauvan päässä ollut vekki vuosi vieläkin. Lisäksi kantapäästä oli otettu näytteitä ja nekin vuosivat. Hoitaja kertoi, että lääkäri epäili maksassa olevan jotain vikaa. Hän oli ultraäänellä tutkinut maksaa ja huomannut, että jotain outoa näkyi, mutta oli joutunut lähteä lukemaan lisätietoa. Lisäksi sydänlääkäri oli tutkinut sydämen ja se oli kunnossa.

 

 

Ainut missä tässä vaiheessa löytyi selvää vikaa oli aivosähkökäyrä, mutta sitä ei osattu selittää tarkasti. Meille sanottiin, että käyrä joka laitteessa näkyy muistuttaa käyrää, joka ilmenee aikuisen ihmisen saadessa epilepsiakohtaus. Kuitenkaan mitään näkyviä kramppeja tai kohtauksia ei ollut ollut. Vauva vain oli epäilyttävän hiljainen, eikä reagoinut niin kuin olisi pitänyt.

 

 

Hoitaja puhui meille hätäkasteesta. Sanoi, että kun on näin sairas lapsi, niin yleensä ehdotetaan.

 

 

Lähdettiin Jonin kanssa käymään tupakalla ja miettimässä asiaa. Vaihtoehtoja hoitaja oli antanut kolme;

·        että sairaalapastori tulisi seuraavana aamuna antamaan kasteen.

·        että hoitaja kastaa samantien

·        että kaste annetaan sitten, kun on oikeasti hätä.

Päätimme, että jätetään kaste vielä antamatta siltä varalta, että saamme pidettyä ihan oikeat ristiäiset kotona. Annoimme kuitenkin hoitajalle nimen, että jos tulee oikeasti hätä, niin lapsi saadaan kastettua.

 

 

Olimme vauvan luona jonkin aikaa jonka jälkeen lähdimme takaisin Jorville. Olin aikaisemmin sanonut, että haluan kotiin vasta seuraavana päivänä, mutta minulle tuli tunne, etten halua olla sairaalassa yksin murehtimassa. Kävimme matkalla ennen takaisin Jorviin menoa vielä mäkkärissä syömässä. Jorvissa kävelin suoraan kansliaan ja kysyin, että olisiko enää tänään mahdollista päästä kotiin. Hoitaja sanoi, että totta kai, kunhan kätilö ensin tarkistaa. Kätilö oli kansliassa ja sanoi tulevansa saman tien tarkistamaan, jotta pääsen kotiin lepäämään. Kätilö katsoi haavan ja paineli kohtua, ja totesi, että voin lähteä. Soitin Jonille ja Joni tuli hakemana minut.

 

 

 

 

 

2. Vuorokausi 5.9.2006

 

 

 

 

Joni meni aamulla töihin. Minun oli tarkoitus mennä äitin kanssa sairaalaan katsomaan vauvaa. Laura oli tulossa mukaan, kun hänellä oli koulusta vapaapäivä. Lääkäri soitti minulle sairaalasta ja sanoi, että Jonin olisi hyvä tulla mukaan, koska hän haluaisi keskustella meidän kanssamme. Aamulla kun Laura ja äiti tulivat itkin.

 

 

Päästyämme sairaalaan Laura ja äiti jäivät vanhempainhuoneeseen istumaan kun menimme lääkärin kanssa juttelemaan. Lääkäri kertoi, että meillä on erittäin sairas lapsi. He eivät tienneet, että missä on vika. Sanoivat ottaneensa paljon kokeita, mutta mistään ei vielä selvinnyt mitään. Lääkäri sanoi, että vauvassa on paljon vikaa. Toivoivat löytävänsä viruksen, joka selittäisi sekä maksan, että aivojen mahdolliset vauriot. Jos kyseessä olisi ollut virus, niin se olisi ollut synnynnäinen, koska napanuorasta eikä istukasta otetuista näytteistä ei ollut löytynyt mitään ihmeellistä.  Hän sanoi, että neljän aikaan tyttö vietäisiin aivomagneettikuvaan. Toinen mahdollisuus joka lääkärillä oli mielessä oli solutason virhe, jolle ei olisi mitään hoitoa. Lääkäri painotti, että menehtymisen vaara on suuri. Edelleen jaksettiin toivoa, että kaikki tulee kuntoon.

 

 

Sairaalan sosiaalityöntekijä kävi meidän kanssa juttelemassa ja sanomassa, että isyydenvahvistus olisi hyvä tehdä tässä vaiheessa. Sitä ei enää lapsen kuoleman jälkeen pysty tekemään. Ja jos lapsi kuolee ennen sitä, niin isän tietoihin ei koskaan tule merkintää, että hänellä on koskaan lasta ollutkaan. Sossu varasi meille ajan lastenvalvojalle Espoon keskukseen, jossa isyydenvahvistaminen tehtiin. meidän olisi vielä pitänyt keretä maistraattiin, jossa tuomari olisi vahvistanut isyyden, mutta ajatukset olivat menneet ristiin ja meillä oli aika 15.45 lastenvalvojalle ja maistraatti joka on Tapiolassa meni kiinni kello 16.15. Ruuhka-aikaan Tapiolaan ei millään ehdi vartissa, joten emme ehtineet maistraattiin tuon päivän aikana. Jonia rauhoittelin, että voimme aamulla mennä hoitamaan asian, johon Joni totesi, että toivottavasti ne ei sairaalassa tapa vauvaa yön aikana.

 

 

Istuttiin ilta Vihdissä. Kotiin mennessä itkin, mutta alkoi olla sellainen tunne, että on itkenyt niin paljon, etteivät kyyneleet enää riitä.

 

 

3.Vuorokausi 7.9.2006

 

 

 

Heräsin puhelimen soittoon. Lääkäri soitti sairaalasta. Hän sanoi haluavansa jutella meidän kanssa. Sanoi, että tilanne on nyt niin huono, että olisi hyvä järjestää ristiäiset jo samana päivänä. Sairaalapappi saapuisi paikalle kello 12, sanoin että tämä sopii, mutta pitää käydä ensin maistraatissa vahvistamassa isyys.

 

 

Matkalla maistraattiin soitin äitille, että ristiäiset olisi kello 12, että onko hänellä kastemekko kotona. Kastemekko oli Mikolla, mutta hän lähti Helsingistä kotiin tuomaan sen äitille. Äiti kävi hakemassa Lauran koulusta ennen sairaalaan tuloa. Soitin myös isille, että ristiäiset olisi tänään, että pääseekö paikalle, mutta ei viitsinyt töistä lähteä likaisissa vaatteissa, mikä olikin ihan fiksua. Sovimme että voi tulla illalla katsomaan vauvaa ja saa ottaa Pian mukaan. Sanoin myös isille itkun seasta, että ilmoittaa mummolle ja Eilalle ja muille ja käskee heidän rukoilevan tytön puolesta. Myös Piialle ja Makelle soitettiin että tulee paikalle. Sannikaan ei töiden takia päässyt paikalle, mutta sanoi tulevansa illalla.

 

 

Maistraatissa työntekijät eivät meinanneet ymmärtää, kun sanoimme, että isyyden vahvistus pitää saada saman tien. Yritin sanoa, että meille oli luvattu jo eiliseksi, että tuomari katsoo sen saman tien, mutta en saanut lausetta loppuun kun nainen aina keskeytti. Lopulta saimme asiamme sanottua ja saimme tuomarilta päätöksen.

 

 

Ennen ristiäisiä Lääkäri kertoi meille edellisen päivän aivokuvauksen tuloksista. Aivoista oli löytynyt vakava vaurio, mutta syytä siihen ei osattu sanoa. Lääkäri kertoi päätöksestään: tytöltä otettaisiin illan kuluessa hengitysputket ja muut apulaitteet pois. Toivoimme Jonin kanssa, että tämä suoritetaan vasta illalla sen jälkeen, kun isi ja Sanni ovat käyneet sairaalassa. Pyysimme hoitajan tulemaan vanhempainhuoneeseen kertomaan isovanhemmille ja muille mikä tilanne on, koska emme uskoneet itse osaavamme kertoa asiaa niin vakavassa kaavassa, kuin se oikeasti on. Joni kävi vanhempainhuoneessa sanomassa, että tilanne on vakava ja kertoi hoitajan kertovan ristiäisten jälkeen lopun.

 

Ristiäisiin saimme laittaa vauvan päälle kastemekon ja meillä oli oma äitin tekemä kastemalja. Kaikki itkivät ristiäisten ajan. Paikalla olivat Make, Piia ja Jonna, äiti ja Laura. Tyttö sai kasteessa nimekseen Siiri Sofia Reinikainen. Kummeiksi tuli Sanni sekä Laura.

 

 

 

Ristiäisten jälkeen hoitaja tuli kertomaan tilanteen. Kaikki esittivät kysymyksiä ja kun tarpeeksi kauan tentattiin saatiin vastaus. Siiri ei tulisi selviytymään, mutta jonkun aikaa tulisi pysymään hengissä, hoitaja ei osannut sanoa, että onko aika laskettavissa päivissä vai tunneissa. Hengityslaite oli koko ajan ollut sellaisella asetuksella, että Siiri oli hengittänyt itse, mutta alipaine oli hiukan avittanut. Hengityskeskus sijaitsee keskushermostossa, johon aivovaurio vaikuttaa.

 

 

Tämän jälkeen lähdettiin kaikki kotiin. Me Jonin kanssa mentiin kotiin tarkoituksena nukkua hetki, mutta minä en saanut unen päästä kiinni, kun ajatukset vain pyörivät ympyrää. Kello oli noin 17, kun soitin isille, että nyt voitaisiin suunnata sairaalaan päin.

 

 

Odoteltiin sairaalalla hetki, niin isi tuli. Mentiin katsomaan Siiriä. Isi istuskeli noin metrin päässä Siiristä ja vain katseli ja jutteli. Hän sanoi, että oli luullut että kaikki vauvat ovat rumia, mutta että Siiri on kaunis. Kun olimme olleet jonkin aikaa Siirin luona niin lähdimme ulos odottamaan Sannia ja isi lähti kotiin.

 

 

Sanni tuli ja katselimme hetken Siiriä. Sitten menimme käymään vanhempainhuoneessa juomassa kupit kahvia jonka jälkeen menimme ulos tupakalle. Kun Sanni oli valmis lähtemään hän kaivoi laukustaan pienen paketin ja sanoi, että avaa joskus. Kun me sitten halasimme, niin Sanni purskahti itkemään. Nauroin Sannille, että kyllä tässä ollaan aika sissejä kun vaan yritetään pidättää itkua.

 

 

Sannin lähdettyä mentiin takaisin Siirin luokse, ja sanoimme hoitajille, että kaikki ovat nyt katsoneet Siiriä, ja voidaan alkaa poistaa laitteita. Kello oli noin 20, kun hengitysputki otettiin pois. Aikaisemmin oltiin otettu pois aivosähkökäyrä ja sydänseurantalaiteet (pulssi, verenpaine, hengitystiheys ja hapetus).

 

 

 

Kun kaikki laitteet oli otettu pois, niin saimme hoitaa Siiriä. Vaihdoin vaipat ja pesin Siirin, sitten puin päälle kietaisupaidan ja potkuhousut. Hoitaja Viki pahoitteli, ettei ollut kauniimpia vaatteita kuin tylsät valkoiset, kun osastolla ei normaalisti ollut niin isoja vauvoja, vaan yleensä vain keskosia.

 

 

 

Kun saimme vaatteet puettua päälle siirryimme vierihoitohuoneeseen viettämään aikaa keskenämme. Pidin Siiriä sylissä ja kuuntelin hänen hengitystään. Se oli raskasta, koska hetkeksi hän lakkasi kokonaan hengittämästä ja sitten kovin raskaasti jatkoi taas hengittämistä. Lisäksi Siirin huulet olivat välillä aivan siniset. Yritin jutella Siirille, koska hoitaja sanoi Siirin kuulevan sen, mutta koin sen vaikeaksi. Niinpä juttelin lähinnä hoitajalle ja Jonille jonninjoutavia. Sain ruokkia Siirin nenämahaletkun avulla. Lisäksi harjailin Siirin hiuksia, jotta sain teipeistä ja laastareista jääneet liimat irti. Olimme Siirin luona noin puoleen yöhön, jolloin totesimme, että on meidänkin pakko saada jossain vaiheessa nukkua.

 

 

Pyysimme, ettei hoitaja soittaisi meille yöllä tilanteen kulusta, jotta saisimme nukuttua. Kuitenkin soitin sairaalaan uudelleen, kun olimme lähteneet ja pyysimme ilmoittamaan, jos Siiri kuolee yön aikana.

 

 

Menimme Vihtiin hakemaan Manun ja taisimme syödä jotain. Kun olimme kotimatkalla Joni sanoi, että haluaisi mennä takaisin sairaalaan. Emme kuitenkaan menneet koska ajattelimme, ettei ole mitään järkeä itseään rasittaa loppuun. Menimme siis kotiin nukkumaan.

 

 

4. Vuorokausi 8.9.2006

 

 

 

Heräsin aamulla 5 minuuttia ennen kellon herätystä eli 5 minuuttia vaille 8. Potkin Jonin hereille, kun tuli fiilis, että haluan nopeasti sairaalaan. Soitin kuitenkin sairaalaan ennen sinne lähtöä, että voimmeko tulla jo näin aikaisin. Ilmoitin, että tulemme noin yhdeksän aikaan, jos käymme kahvilla ennen sinne menoa. Vici sanoi, että Siiri oli saanut olla hänen sylissään yöllä, koska oli ollut niin hiljaista.

 

 

Emme käyneet kahvilla, mutta jouduimme käymään rikkomassa rahaa parkkimittaria varten.

 

 

Pääsimme sairaalaan n kello 9. Hoitaja käveli käytävällä vastaan ja ilmoitti Siirin nukkuneen pois kello 8.30 aamulla. Olimme siis myöhästyneet noin puolella tunnilla. Vicillä loppui juuri vuoro ja toinen hoitaja oli jo Siirin luona. Yhdessä pesimme Siirin ja vaihdoimme puhtaat vaipat. Otimme käsistä ja jaloista jäljet vesiväreillä, lisäksi sain töyhdön Siirin hiuksia. Hoitaja kapaloi Siirin.

 

 

Tämän jälkeen kävimme juttelemassa sossun kanssa käytännön asioista, kuten hautajaisista ja töihinmenosta.